Miksi juuri suomalainen peliteollisuus on menestynyt niin hyvin? Yksi syy on varsin ilmeinen: C64-sukupolven lapsuus kului kopioitujen pelien parissa. Entä mikä mahtoikaan olla vanhempiemme saaman korkeatasoisen ilmaisen julkisen koulutuksen vaikutus?

Pelinrakentajat-dokkari kertoo suomalaisen C64-sukupolven kasvusta bisnesikään, mutta sitä ei voi katsoa Suomen ulkopuolella, koska valtion rajat tulevat vastaan. Tämä on kosmista huumoria, kun huomioi juuri sen, että kannattavan pelibisneksen tekemiseen tarvittava pohja rakennettiin pelaamalla 20 vuotta kopioituja tietokonepelejä!

En voi hyväksyä tekijänoikeuksien loukkaamista, mutta yhtä vähän voin hyväksyä status quota, jonka vuoksi julkisen palvelun toiminta ajetaan netissä pelkästään markkinatoiminnaksi - ja palvelujen käyttörajoitusten ohittamisen kiertoteitä osaavien niginatiivien fringe-toiminnaksi.

Voin esimerkiksi lainata laillisesti digikirjan suomalaisesta kirjastosta Belgiassa, mutta en katsoa YLE:n itse tuottamaa dokumenttia netissä.

Eri maiden tekijänoikeusjärjestelmät ovat käsittämätön tilkkutäkki ja sillisalaatti, ja niiden jonkinsortin EU-tasoinen harmonisointi on välttämätön. Onneksi pelinrakentajat eivät itse rajoittaneet toimintaansa vain Suomeen.

Suomessa asuvat, suosittelen: areena.yle.fi

Olipa kerran 87 000 suomalaista. He panivat itsensä täysillä peliin, ja heidän luovan hulluutensa ansiosta Pekka Haavistosta tuli presidentti. Tämä voi olla totta Runebergin päivänä 5. helmikuuta.

On myös toinen kertomisen arvoinen tarina, joka on totta jo tänään, 26. tammikuuta: noin 7100 ihmistä on 60 tunnin aikana lahjoittanut Haaviston kampanjaan 250 000 euroa. Yksittäiset pienlahjoitukset muodostavat yhteen kerättynä aivan valtavan summan.

Sillä rahalla näytetään nyt televisiossa lyhyitä mainospätkiä, joita myös Haaviston kannattajat ovat olleet tekemässä.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se yhteishenki, johon Haaviston kampanja on osoittanut suomalaisten kykenevän. Sitä ei voi millään rahalla ostaa. Ja sen vuoksi ilmaiseksi lahjoitettu luova hulluus on sata kertaa arvokkaampaa kuin 100 000 euroa.

Ja mikseipä melko lailla yhtä tärkeää olisi sekin yhteishenki, jota toiselle sijalle jääneen ehdokkaan, Sauli Niinistön, puolesta kampanjoineet osoittivat. Sillä hänenkin innoittaminaan monet tuhannet ihmiset ahkerasti, mutta hieman virallisemmin ja suuremmilla rahoilla, kampanjoivat.

Siispä eläköön luova hulluus, presidentti Pekka Haavisto ja kaikkien muidenkin ehdokkaiden vaalikampanjoihin osallistuneet!

Halukkaat voivat lahjoittaa sopivaksi katsomansa pienen summan osoitteessa haavisto2012.fi/lahjoita. Sitäkin arvokkaampaa on kertoa kahdelle tai kolmelle tuttavalleen äänestävänsä Haavistoa. Kaikkein tärkeintä on äänestää.

Presidentinvaalien jännitys tiivistyy huippuunsa. Tällä viikolla on julkaistu viisi mielipidekyselyä, joissa Pekka Haavisto ja Paavo Väyrynen ovat nousseet rinta rinnan ja jättäneet kauas taakseen muut ehdokkaat. Vaalien toisella kierroksella on vain toinen heistä. Kumpi, sitä eivät gallupit ratkaise, vaan sen päättävät liikkuvat äänestäjät.

Vaalien ensimmäisen kierroksen viimeiset tunnit ovat kaikkein tärkeimmät. Niiden aikana punnitaan kaikki se työ, jota ehdokkaat ja heidän tukijansa ovat tehneet. Kumman tahansa kärkiehdokkaan on mahdollista selättää toisensa, mutta on myös mahdollista, että vaalin ensimmäisen kierroksen tulos ratkeaa aivan äärimmäisen pienellä marginaalilla. Niinpä jokainen ääni todella ratkaisee.

Olipa toisella kierroksella sitten Haavisto tai Väyrynen, niin jo nyt voidaan sanoa, että kumpikin heistä on tehnyt pienen ihmeen. Väyrynen on osoittanut olevansa loputtoman väsymätön; kykenevänsä pysyttelemään politiikan kärjessä vuosikymmenestä toiseen, mutta voivansa silti aina yllättää - ja osaavansa viimeinkin myös nauraa, välillä jopa itselleenkin.

Haavisto puolestaan on osoittanut olevansa rakentava esimerkki kaikille suomalaisille kärsivällisyyden tarpeellisuudesta ja keskustelemisen merkityksestä; kykenevänsä nousemaan päivänpolitiikan yläpuolelle jopa oman eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana; pystyvänsä tekemään mahdottomasta mahdollista ja yhdistämään erimielisiä ihmisiä yhteisten isojen tavoitteiden taakse.

Kaikki muutkin ehdokkaat ovat näissä vaaleissa olleet hyviä ja ehdottomasti jokaisen äänen arvoisia. Vaalien luonteesta johtuen toisella kierroksella voi olla vain kaksi ehdokasta. Tänään lauantaina monet pohtivat, ja huomenna sunnuntaina me kaikki yhdessä päätämme, kumpi toiselle kierrokselle menee, Väyrynen vai Haavisto.

Vitonen, kymppi tai vaikka tonni - pienten lahjoitusten purosta on nyt syntymässä aivan valtava koski. Tehdään Haavistosta presidentti eikä sen vähempää! Alla olevista linkeistä lisätietoa.

facebook.com/ihmeidentekijat

haavisto2012.fi/lahjoita

Kantakaupungissa asukkailla on niin vähän autoja, että kadunvarret riittävät pysäköintiin. Kinastelu kalliista hallipaikoista on turhaa.

Onko Helsingissä vaje käyttäjille käytännössä ilmaisista autopaikoista, jolta kaupunkilaiset pitäisi “pelastaa” rakentamalla pysäköintipaikkoja yhteisvastuullisesti?

Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan Helsingissä esiintyy tällaista vajetta. Lääkkeeksi virasto tarjoaa velvoitetta rakentaa lisää autopaikkoja kaikkien asukkaiden kustannuksella.

Ongelma kuitenkin on, että pelkästään kantakaupunkiin normi pakottaisi rakentamaan huomattavasti enemmän autopaikkoja kuin asukkailla on autoja. Tämä ohjaa väärään suuntaan: hankkimaan lisää autoja. Lisäksi yhteisvastuu on todella kallis tapa maksaa pysäköintikuluja.

Mutta ilmeisesti Helsingissä ei olekaan vajetta autopaikoista, vaan autoista. Kantakaupungissa 60–70 prosentilla ja koko kaupungissa yli puolella asukkaista ei ole autoa.

Keskeinen syy asumisen kalleuteen Helsingissä on juuri autopaikkojen kulujen kollektivisointi. Asukkaille autopaikan rakennuskuluja kertyy 172 euroa kuussa per naama – eli vuodessa keskipalkkaisen henkilön kuukauden nettotulojen verran.

Muualla Helsingissä voi tietty olla toisin, mutta kantakaupungissa ei ole puutetta autoista, vaan asunnoista. Päin vastoin, autoja on melkolailla riittävästi, mutta asuntoja on liian vähän. Ja mitä tiiviimmäksi kantakaupunkia rakennetaan, sitä vähemmän sinne mahtuu autoja suhteessa nykyhetkeen.

Niinpä ei ole järkeä velvoittaa rakentamaan 10–20 prosenttiyksikköä enemmän autopaikkoja kuin autojakaan on. Aivan erityisen huono ratkaisu on maksattaa rakennuskustannukset kollektiivisesti kaikilla asukkailla, kun suurin osa heistä ei tarvitse autopaikkaa.

Mutta jos esimerkiksi nykyistä kantakaupunkia vastaava 30 % autoistumisaste eli 0,3ap/asunto hyväksyttäisiin, niin asia olisi paljon helpompi. Se tarkottaisi 1ap/3,3 asuntoa, eli 1ap/250 asunneliötä, eli noin 1ap/280k-m2. Eli kaksi kertaa vähemmän kuin nyt ehdotetuissa normeissa.

Nykyisillä 4–5 asuinkerroksisilla kapeilla taloilla 7 metriä kadunvartta kohti on kerrosalaa suuruusluokkaa 300k-m2 (7m*10m*4,5 kerrosta*90%=285), eli tähän vaihtoehtoon pääsisi tavallisella kadunvarsipaikoituksella.

Rahaakin säästyisi. Pelkästään Jätkäsaaressa puolisen miljardia. Uusilta asukkailta säästyisi joka vuosi yhden kuukauden palkka johonkin muuhun.

Liikenneministerin ilmoitus järjestää lennot Kainuusta Helsinkiin valtion tuella Finnairin lentojen lopettamisen seurauksena on ongelmallinen. Kyse on muutamista periaatteellisista kysymyksistä.

Niillä ei ole mitään tekemistä Kainuussa asuvien ihmisten kanssa. Sympatiani heille. Jotta en tule tarpeettomasti loukanneeksi kainuulaisia, niin korostan varmuuden vuoksi, ettei tässä ole kyse kainuulaisista. Suotakoon kainuulaisille lentoyhteytensä. Vaikka sitten valtion rahoilla. Kyllä nopeiden yhteyksien minustakin on pelattava, eikä takauksissa oikeasti ole kyse suurista rahoista.

Mutta samaan hengenvetoon on sitten ihmeteltävä useampaakin asiaa:

1. Lentoliikenne ja junaliikenne kilpailevat keskenään, vaikka asian haluaisi nähdä miten hyvänsä. Molempien tukeminen syö toista. Kumpaa halutaan tukea?

2. Finnair vetäytyi, koska kysyntä väheni. Miksi 1956 lähtien Kainuuseen lentänyt Finnair vetäytyi?

3. Mihin asti yhteiskunnan on tuettava yksilöä tekemään sellaisia valintoja, jotka voivat olla hänen omia intressejään vastaan? Kuinka paljon yksilö on vastuussa omista valinnoistaan?

Ensimmäiseksi ihmettelen sitä, miten valtion rahoja halutaan käyttää VR:n kanssa kilpailevan lentoliikenteen tukemiseen. Se ihmetyttää minua suuresti. Totta kai Kainuu tarvitsee nopeat lentoyhteydet, muuten alue on tuomittu Viipuriksi. Junasta ei ole Kainuussa lentojen korvaajaksi työmatkustamiseen.

Eli minustakin on perusteltua etsiä ratkaisu, jolla lentoyhteydet säilytetään. Vaikka sitten valtion rahalla. Mutta edelleen: lentäminen syö VR:ää. Kakkua ei voi jne. Kumpaa halutaan tukea?

* * *

Toiseksi ihmettelen sitä, miksi valtion pitäisi käytännössä ostaa lentolippuja ihmisille, jos Finnair katsoo liikennöinnin tappiolliseksi. Tämän ihmettelyn taustalla on aito kysymys: mikä teki lentämisestä tuosta noin yhtäkkiä tappiollista, kun sitä on harjoitettu Kainuuseen vuodesta 1956 lähtien?

Vastaus on hieman nolo Kainuun elinkeinoelämän tähtien kannalta: Finnair katsoi lentämisen muuttuneen tappiolliseksi, koska Kainuun salkkumiehet olivat menneet tekemään Estonian Airin kanssa loistodiilin, että Kainuun rahoilla tuetaan halpalentoja Kajaanin ja Tallinnan välillä. Estonian Air sai kampanjakustannuksiin Kainuusta 150 000 euroa vuoden sopimuksella. Finnair päätti lähteä.

Eli Kainuun yrittäjät lupasivat halpalennoille Tallinnaan subventioita, jotka saivat Finnairin pillastumaan ja vetäytymään Kainuusta. Kuinka korkealle kuuseen Kainuun starat olettivat voivansa kurottaa?

Kolmanneksi ihmettelen syvästi missä kulkee raja, mitkä kaikki asiat katsotaan sellaisiksi perustavanlaatuisiksi oikeuksiksi, että yhteiskunnan on taattava ne kansalaisille olosuhteista riippumatta.

Tämä on kaikkein vaikein, koska se on moraalinen kysymys. Mutta ilmeisesti lentäminen on nyt sitten sellainen subjektiivinen oikeus vuonna 2012, että jos se ei kaupallisin perustein ole kannattavaa, niin valtion on taattava kansalaisille lentopalvelujen saatavuus. Globaalin talouden kannalta tämä on ymmärrettävää, mutta yksilön ja yhteiskunnan suhteiden kannalta kaukana siitä.

* * *

Tästä kumpuaa luonnollinen jatkokysmys: Mitkä kaikki muut valinnat ovat sellaisia, että yksilö voi perustellusti vaatia yhteiskuntaa maksamaan omasta valinnastaan aiheutuvat seuraukset? (Asuinpaikkaa on tietenkin todellisuudessa hirvittävän raadollista pitää puhtaasti “valintana”.)

Jos tätä jatkokysymystä tarkastelee edes niinkin pinnallisesti kuin Kainuun rahamiesten tekemän typerän Estonian Air -valinnan kautta, niin ollaan sen äärellä, olivatko esimerkiksi islantilaiset pankkiirit lopulta kovinkaan väärässä huseeratessaan ympäri Eurooppaa pari vuotta sitten?

Samoin voisi kysyä, että jos minä perustan pankin, lupaan maksaa 5 % korkoa, ja sijoitan pankkiini talletetut rahat siihen halpalentoyhtiöön, jolta valtio ostaa Kainuun lentopalvelut, ja maksan sitten tekemästäni voitosta teille 5 % korkoa ja pidän itse loput, niin ovatko kaikki tyytyväisiä?

Mutta entä jos möhlin? Mitä jos sijoitukseni halpalentoyhtiöön ei olekaan kannattava? Entä jos en kykenekään maksamaan lupaamaani tasoista korkoa tallettajille, eli teille? Suututteko minulle? Vai voinko pyytää valtiota, eli teitä, avukseni? Voinko pyytää valtiota maksamaan lupaamani korot teille?

Sympatiani ovat sekä kainuulaisten että islantilaisten puolella. Jobbarien riskipelille sympatiani eivät heru. Estonian Airille tehty lupaus oli valinta. Sen seurauksena Finnair päätti, ettei sen kannata kilpailla vähistä matkustajista halpalentoyhtiön kanssa. Valtiota huudettiin, ja valtio vastasi huutoon. Kuinka pitkälle riskin ottaminen on yksilön vastuulla?

Pekka Haaviston kannatuksen nousu jatkuu ja on jo ohittanut taustaryhmänsä vihreiden kannatuksen. Signaali vahvistuu selvästi. Merkille on syytä panna, että Haaviston kannatus on nyt noussut toiselle kierrokselle tähyävien kilpakumppanien Väyrysen, Soinin ja Lipposen kanssa tilastollisesti saman marginaalin sisälle.

Kuten Osmo Soininvaara toteaa:

Nousu oli odotettu ja lisää on tulossa. Televisiotenttejä ei kovin moni katso, mutta sana leviää ajan myötä. Haaviston puolesta on kuulunut yhä enemmän painavia puheenvuoroja poliittisen kentän eri laidoilta. Niiden ydin on, että Haavisto on tosiasiassa ehdokkaista paras. Jos hän olisi jonkin suuren puolueen ehdokas, asetelma olisi kokonaan toinen. Haavisto on Niinistön ohella ehdokkaista ainoa, jonka kannatus ylittää oman puolueen kannatuksen. Muilla se jää roimasti jälkeen.

Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on edelleen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Siksi toiselle kierrokselle hänen kanssaan näyttääkin nyt kapuavan ehdokas Haavisto, jonka edellytykset tarjota todellinen vaihtoehto kokoomuksen Niinistölle ovat muita ehdokkaita paremmat.

Näin on siksi, että ehdokkaat Väyrynen, Soini ja Lipponen ovat käytännössä keskenään hyvin samasta puusta veistettyjä - ja arvomaailmaltaan varsin lähellä Sauli Niinistöä. Haavisto tarjoaa äänestäjille valtiomiestaitoisen, rakentavan ja asioita monipuolisesti eri kulmista punnitsevan vastapainon.

Tasavallan presidentin tehtävät liittyvät ennen muuta ulkopolitiikkaan. Isänmaallisena ihmisenä maailmanpolitiikan ytimessä kannuksensa hankkinut Haavisto on luonteva haastaja paitsi Väyryselle, Soinille ja Lipposelle, myös ylivoimaisena ennakkosuosikkina aiemmin pidetylle Niinistölle.

Tätä punnitessaan päätyy helposti valitsemaan ehdokkaakseen Haaviston. Kaikkien muiden ehdokkaiden suurin haaste onkin vakuuttaa äänestäjät siitä, miten he pärjäisivät toisella kierroksella Niinistöä vastaan.

Haaviston sanoin, erilaisia ihmisiä ja heidän taitojaan yhdistämällä syntyy kokoaan suurempi Suomi.